Terhi Aho
- johdon valmentaja

Tervetuloa sivuilleni!

Olen Terhi Aho, johdon valmentaja (business coach), agile coach ja keynote-puhuja. Autan uuden rakentamisessa ja olemassa olevan uudistamisessa. Autan ohjaamaan toiminnan muutosta tuloksellisesti, ihmiset huomioiden.
Kaikki lähtee siitä, että uskaltaa miettiä tarpeeksi isosti ja pienesti yhtä aikaa.

Uudista

kokeilevaa otetta hyödyntäen.

Kokeilukulttuuri-kirja

Sujuva kuvaus kokeilujen johtamisesta imaisee ketterään maailmaan ja tutustuttaa aitojen esimerkkien avulla kokeilukulttuurin pyörteisiin.

Ajattele isosti,
etene askel kerrallaan.

Ydinosaaminen

Erityisosaamistani on näkyvien tulosten aikaansaaminen nopeasti palauteluuppien avulla.

Vuosien kokemuksen myötä on työskentelyni perustaksi on hioutunut prosessi ja johtamisen filosofia, josta itse käytän nimitystä ketterä oppimissykli. Sen ytimessä on jatkuvien palauteluuppien rakentaminen, pienet kokeilut ja jatkuva pyrkimys tehdä asioita fiksummin. Yksinkertaista ja tuloksellista.

Inspiraatiota uudistumiseen.

Nautin ihmisten innostamisesta ja herättelystä oivalluttavien esimerkkien avulla. Tavoitteeni on sytyttää kuulijassa halu pistää toimeksi.

Autan sinua onnistumaan.

Autan löytämään ratkaisuja ja saavuttamaan tavoitteesi konkreettisten askelten avulla.

Haluatko perehtyä kokeilukulttuuriin?

Miten mahdollistaa sen syntyminen ja miten johtaa? Avaan mielelläni erilaisia tapoja päästä liikkeelle.


Selkeät tavoitteet,
lisää muutosvalmiutta ja
konkreettisia tuloksia.

Coachaan niin yksilöitä kuin tiimejä. Koulutan ja luennoin kokeilevan toimintatavan käyttöönoton ja johtamisen teemoista.

 

Asiakkaiden kokemuksia

  • “Terhin vahvuudet valmentajana ovat hänen kykynsä kuunnella tarkasti ja kysyä hyviä, eli hankalia kysymyksiä. Terhi auttoi minua ratkomaan isoina pitämiäni ongelmia paljon nopeammin kuin uskalsin toivoa.”

    Pär Österlund

  • “Terhi kysyi minulta oikeita kysymyksiä yritystoimintaani ja liiketoimintastrategiaani liittyen. Kysymysten avulla suuremmat kokonaisuudet pilkottiin selkeiksi to do-stepeiksi ja huomasin asioiden edistyvän tapaamisten välillä huimasti. Terhin tapa toimia on ratkaisukeskeinen, rauhallinen ja selkeä, juuri sitä mitä kaipasin coachingista liiketoimintaani liittyen."

    Jenni, Founder & CEO, Kubio Nordic Oy

  • “Mä tarvin struktuuria. Itsekin olen yllättynyt, että on tapahtunut näin paljon.”

    HR-johtaja